Kitara soi, lauletaan, ihmiset ovat jälleen koolla rantanuotiolla. Ihaillaan kauniita lauluja, hiljennytään niiden sanoman äärellä, ja unelmoidaan...
On kesä, kevät tai syksy. Me olemme merellä ja saarissa. Ja talvella muistellaan ja etsitään yhä uusia kauniita lauluja.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Juha Vainio, Viisikymppisen viisu

Ja tämähän on sellainen mukavan kertova, runoileva.  Niinkuin mies kertoisi omasta elämästään, omalla äänellään.  Vähän niinkuin opettaen nuorimpiaan.  Ja niinhän se onkin tehtävä.  Opittava on ja oppia on jaettava.

Tämä Cm on vähän hassu sävellaji, ainakin puolikkaalla pitäisi laskea.  Mutta tietenkin se levyllä kuulostaa noin hyvältä.  Hieno biisihän tämäkin on, hyvin runoiltu ja looginen sävelkulku.

Mutta hei, en minä nyt oikeastaan jaksa enempää tästä sanoa.

Aika on rajallinen ja pitää mennä nyt omaa elämäänsä elämään.  Sitä viisikymppistä.
.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Piraattikopioitako?! Höpöhöpö! Levy-yhtiöt ne varsinaisia roistoja on.

Kodassa paloi iloinen tuli, ja tarjoilu oli ollut riittävää.  Lauluissa oli pieni tauko, ja kun CD-soittimesta alkoi kuulua toisenlaista musiikkia, niin siitäpä sitten jutunaihetta syntyikin.

- Piraattikopioitako?  Ei ne mitään sellaisia ole.  Ite minä oon ne ostanu ja moneen kertaan.  Ja olen ostanu monta muutakin kappaletta, jotka aika on syönyt.  Nauhat on menny rullalle, joku on jäänyt ikuisiksi ajoiksi autoradion sisään.  Ja se oli hyvää musiikkia, ei sellaista enää julkaistakaan.
- Entäs ne vanhat älppärit sitten.  Niitä vasta pilalle menikin.  Eikä kaikkia niitäkään ole edes koskaan julkaistu uudestaan?  Ja kuitenkin minä olen ostanut sen musiikin.  Missä se on nyt häh?

- Mutta kuulkaas; suurin vedätys on aina se, kun yhtiöt viiden vuoden välein uusii koko laitekannan, soittimet, levyformaatin, jopa tiedostomuodon.  Kaikki vanha häipyy ja jää arvottomaksi.  Siinä ne tienas valtavasti pelkästään uusia CD-levyjä myymällä, puhumattakaan sitten koko laitekannan uusimisesta.
- Joo, rosvoja ovat.  Eikä siitä bändeille jää levytuloista paljoakaan.
- Älä ny sössötä, ku puhuttiin siitä, että aivan valtava määrä laitteistoa jää muutaman vuoden välein tarpeettomaksi.  Ja tää meidän nykyinen laitteisto; sillekin yhtiöt lukee jo tuomiota.  vaihtavat uuteen formaattiin, heti kun vaan voivat sen tehdä.

- Eikös muuten joka jätkällä ole puolimetrinen pino LP-levyjä, joita ei viitsi heittää pois.  Vaikkei edes levysoitin toimi enään!  Se se vasta on rosvousta ollut, ettei niiden sisältöä ole saanut maksutta siirrettyä uuteen tiedostomuotoon.  Onhan se musiikki kerta ostettu jo kerran!  Höpöhöpö siis koko piratismijuttu.
- Saihan niistä nättejä seinänkoristeita.  Minullakin on komea teos olohuoneessa.

- Se piraattikopio on yksi juttu.  Mutta kyllä tää yhtiöiden kepulointi vie paljon suuremmat rahat kuluttajilta.
- No, niinhän se taitaa olla.

Se myönnettiin yleisesti, ja ilta jatkui.  Kohta laulettiinkin.  Ja piraattikopiot vaikenivat.

- Nyt vaihdetaan piraattilevyt piraattipulloihin.  Arkun kannelle pojat taas.  


tiistai 14. joulukuuta 2010

Perse ruvella, paita on siliämässä... Kotalaulut kaikaa. Muistoja vanhoista lauluista.

- Ne ovat monet näistä Juicen lauluista aika vaikeita laulaa.  Nehän ovat sillai vähän niinkuin puhuttuja.
Niinkuin nyt tämäkin.

Meno kodassa oli parhaimmillaan.  Juttua riitti kolmekin samanaikaa, mutta tätä ryhtyivät kaikki kuuntelemaan.

- Minä silloin kerran ymmärsin syvällisesti, mitä tämän laulun sanat tahtovat sanoa.  Olin silloin pakettikuskina Hesassa, tavaroita kuskaamassa, pullaa sillä kerralla.
Siihen tuli sitten yksi kiireinen ajo väliin, piti yksi firman kauppaedustaja hakea kotoaan, kun se oli ryypännyt kovasti edellisenä iltana.  Minähän olin nuori poika, se oli jotain 70-luvun puoltaväliä.  En tiedä, oliko tämä laulu julkaistu jo silloin, vai tuliko tää muistuma mulle mieleen myöhemmin...

- No, joka tapauksessa minä ajoin sinne, se oli tällainen vaaleita nelikerroksisia asuintaloja ja siinä minä odottelin. Siisti kaveri tuli, näytti kyllä vähän huonovointiselta, mutta istu siihen pakun apumiehen paikalle salkkuineen ja mentiin.
Kohta se pyysi pysähtymään ja mä vähän ihmettelin.  Se meni nurmikolle oksentamaan.  Meni vielä myöhemmin uudestaan.  Minä nuori poika olin kovin ällistynyt.  Se selitteli sitten:
- Olin vähän juhlimassa SenJaSen firman tyttöjen kanssa.  Siinä piti ottaa ja tarjota.
Sehän oli selkeä selitys ja hyvin ymmärrettävä tilanne.
Ajo meni hyvin, myyntimies kohteeseensa ja minä pääsin jatkamaan omia ajojani.  Tais olla poliisilaitos ja sairaalan kahvio seuraavana vuorossa.  Se oli mukavaa hommaa.

- Mutta aina sen jälkeen tämä laulu on minulla yhdistynyt juuri tuohon tilanteeseen.  ja mieheen, jonka paita on silee, ja jonka pitää edustaa vaikka kuinka olisi rähjäinen olo.  Sitä on paljon tässä maailmassa; monella pinta on aivan toista kuin mitä on sisältä.

Vallitsi hiljaisuus, lopulta joku kodan hämärästä totesi:
- Niin on se outo tämäkin maailma.

torstai 2. joulukuuta 2010

Kotalauluja, Viidestoista yö, Juice Leskinen ja muita lauluja.

Trubaduuri osui vieraaksi kotaan.  Sellaiseen hienoon vanhanaikaiseen, paksuista hirsistä rakennettuun, jossa leveät taljoilla päällystetyt penkit kiersivät seiniä.  Musta peltinen savutorvi ja hieman levitetty savunkerääjä tulipesän yläpuolella ohjasi liekkien tuottaman savun ulkoilmaan.  Neljä öljylamppua, jotka oli ripustettu kodan seiniin upeisiin metallitaoksiin, antoi valoa.  Lisäksi penkille oli laitettu ryhmä isoja kynttilöitä.

     Oli talvi, ulkopuolelta kota oli jo saanut hieman lumipeitettä päälleen ja seinustalle oli kertynyt parikymmensenttistä kinosta.  Lintujen ruokintaan oli tehty iso pyöreä lava, jolla pörräsi lukemattomia pieniä siivekkäitä.   Kota lämpeni hitaasti ja odotellessa tehtiin pieni kävelyretki talvisessa metsässä.

     Kodan isäntä kertoili iltasella hauskoja juttuja elämästään maalla, ja olihan sitä ihana näin kaupunkilaisten kuunnella.  Niin erilaista se elämä on, ja eritoten talvisaikaan ihmeellisen rauhallista.  Kodan tulipesä oli rakennettu luonnonkivistä muuratulle alustalle ja liekit loistivat ja valaisivat.  Oli sitä mukava katsella.  Ja nyt oli jo lämmintä ja voi turvallisella ololla kuunnella tuulen tuiverrusta ulkoa.  Eipä se päässyt enää tänne, sillä kodassa oli jo lämmintä.

     Trubaduurin kitara oli jätetty mökkiin, se kun oli tuo parempi kitara, jota hän kovasti säästeli.  Ei sellaista pakkaseen tai tulen lähelle tuoda.  Mutta Shamaanirummut olivat, ja lauluääntä, jos jonkinlaista.  Ja siinäpä laulettiin sitten Juice Leskisen Viidestoista Yö ja monenmonta muuta laulua.  Ja ilta kului rattoisasti, puita ja juttua riitti.

     Kunnolliset makuuvarusteet oli mukana ja neljä retkeläisistä jäi kotaan yöksi.  Pientä tulivahtia pideltiin yökolmeen asti, mutta sitten jo viimeinenkin uuvahti ohuille patjoille jotka isäntä oli mökistä penkille tuonut.  Nämä olivat retkeilijäporukkaa ja pärjäsivät mainiosti.  Yö kului rauhallisesti ja olipa hauskaa kun isäntä tuli aamusella tuomaan pienet lauluterveiset kodan ovelle.  Siinä kaikui Toivo Kuulan Aamulaulu niin komeasti.  Ja kohta jo iso mustunut kahvipannu oli tulen yllä kuumentamassa sisältöään.

  

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Sorsilla on erittäin hieno suojaväri. Teematiistain haaste 39, läheisyys.

http://teematiistai.vuodatus.net/blog/2730972/teema3-laheisyys/ 

SORSAT KAUNISAAREN RANNALLA

Läheisyys turvaa ja lämpöä antaa,
Merta ja vettä, heinikkorantaa

Suojassa rannan untansa nukkuu
Varjoihin syviin hahmot nuo hukkuu

Lämpöä päivän ja elokuun loppu
Levossa ollaan ei minnekään hoppu




Näin sorsat tuossa rannalla monta kertaa.  Ensimmäisellä kerralla ne olivat hieman erillään ja luulin niitä mutamöykyiksi.  Aivan mainio naamiointiväri niillä oli!  Sitten pyörsin takaisin katsomaan ja totesin, että sorsiahan ne ovat.  Siinä vaiheessa ajattelin: "Biisoninpaskaa".
Tämä on Teematiistain haasteeseen #39   Vaikka linkissä mainitaankin 3, niin se vie oikeaan osoitteeseen.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tähdet, tähdet Rauli Badding Somerjoen omatekemä laulu

Yö on tullut luokseni ja minä puhun sen tähdille.  Voisinko mennä niiden luokse, silloin minun olisi helpompi.  Se katsoo minua tutkimattomin silmin.  Ilmeisesti minä olen tärkeä, kun se vaivautuu minun vuokseni.  Tänne tulen toistekin ja puhun yölle ja kuuntelen tähtiä...

Puhdas nätti A-mollibiisi jonka voi suoraan laulaa tältä korkeudelta.  Sanoitus on jollakin tapaa karhea.  Mutta se on niin elämänmakuinen, että ei siitä voi mitään muuttaa.

Rytmihän on oikeesti tuollainen 8/8 ja se oli trubaduurille vähän ongelmallinen; miten hoitaa nuo rivien loppujen pitkät venytykset.  Mutta kyllä se selvisi siitä kohtuullisesti.  Tottakai se kaipasi tuekseen paria muuta soittajaa, silloin olisi biisi syttynyt eloon.  Trubaduuri kun kertakaikkiaan oli sellainen, että tykkäsi enempi tuollaisista laulelmatyyppisistä, jotka voi mies-kitara yhdistelmällä kauniisti esittää.  Trubaduurin kulmakarvat kohosivat joskus epäilevästi jos nuottipapereissa oli peräkkäin neljäkin nuottia samalla korkeudella...

- En ole tätä paljoa laulanut, ei ole mun suurimpia suosikkeja.  Vaikka onhan tää levyltä kuunneltuna ihan hieno.
- Mulle tulee mieleen, että jos kuka muu tahansa kuin badding, olis vieny tällaisen tekstin tuottajalle, niin ei olis mennyt läpi.
Trubaduurinkin mielessä jokin asia tekstissä jäi kaivelemaan.  Mutta laulu kyllä  puolustaa paikkaansa
- On se kuitenkin aika hieno tilannekertomus.  Tietenkin kun kaikkia vertaa "Paratiisiin", ni joka biisihän jää kakkoseksi.
-  Joo.   "Karvas jää kaipuu, pää alas taipuu, päivä käy uus koittamaan".  Eiköhän mennä nukkumaan.
Vielä jäi trubaduuri miettimään jotakin asiaa laulusta.
- Ihan hieno biisi tää on.  Mä en vaan oikein osaa tällaisia...  Täähän pitäis laulaa ulkona, tähtien alla, ja oikeen kunnolla tunnelmoiden.  Silloin tää syttyis elämään niin, että tähdet oikein tuikkisivat.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Tuopin jäljet, Reino Helismaa, Toivo Kärki, Kari Wilkman

Laulelma siis, niin lukee nuoteissa, ja tämän trubaduuri veteli C#m, sis hieman alempaa kuin nuoteissa on.  Tuo E ja H7 soinnut näyttivät kovin miellyttävän häntä.  Kourani tarttui johonkin, joka kuitenkin oli katkera niellä...Ja kukahan sitä kouraa komensi...
     Porukka lauloi innolla mukana ulkomuistista.  Tätä oli laulettu usein, ja kai aina mieleen nousee kuvat ja selitykset omasta ryyppäämisestä, elämänhistoriasta.  Ehkä jollakin jatkuvasta pitkästä laskusta.  Ja kyllähän ryyppäävät laulumiehet keksivät puolusteluja elämäntavalleen.
     Hieno lauluhan tämä on, kuuluu olennaisesti Suomen kansan kulttuuripperintöön.  Tämä on Helismaan 10-parhaita listalla ainakin minun mielestäni.  Päivänsäteen ja olkihatun keralla.  "Tuopin sellaisen muisto on kuolematon, hyvä silloin on mulla jos kellä".  Siinä on runoilua parhaimmillaan.

Kannattaa ehdotomasti lukea Reino Helismaan elämänkerta, siitä löytyy taustaa näille lauluille.

Soinnutus on yksinkertainen ja helppo muistaa.  Sävelkulku on vaihteleva, mitä ei totisesti voi sanoa monista nykyisistä lauluista.  Kohdassa;  pöy  TÄÄN JÄÄ JA NE...  on peräti 4 säveltä samalla korkeudella peräkkäin.  Sanoikohan Helismaa Kärjelle "Tos on vähän ykstokkosta tuo kulku...."?.

Kun jossain dirlandaassa nykyisin on pitkälti toistakymmentä samaa nuottia peräkkäin, se saadaan taustoittamalla hienoksi, eikä tee laulajille tiukkaakaan.  No tuohon aikaan oli säveltäjillä laajemmat avoimet laitumet joilla nuottikynä voi liikkua.  Nyt joutuu helposti plagiointisyytöksen kohteeksi jos tekee HYVÄN sävelmän.

Mutta tuopin jäljistä laulettiin ja niitä muisteltiin ja joskus vielä ehkä "ilo ehkäpä tuopissa vaahtona soi", joten otetaanpas siis uudet.  Ja jos ei, niin ehkäpä jo seuraavassa.  Ryyppylaulut ovat aina tuoneet tähän seurusteluun ja juopumiseen oman hienon elementin.  Ja kaikukoot ne raikkaina ja vaahtoisina vastakin.  Ovat ne reippaita, lähes marssilaulujen veroisia tunnelmaltaan.

torstai 25. marraskuuta 2010

Tien kuningas, King Of The Road, Roger Miller, Lasse Mårtenson

- Minäpä kerran lauloin, tai vähän vaan hyräilin tätä laulua kun oltiin kesällä kantamassa painavaa inkkarikanoottia.  Oli kuumaa ja teki mieli heittäytyä tienvarren heinikkoon.  Kanootin kantamisessa pää jää osittain kanootin sisään, siinä on hauska pieni kaiku.  Kanootti paino ku synti ja oli vaikea pidellä sitä.  Lyhyeksi jäi laulu sillä kertaa.

G-duurissa se oli, trubaduuri alensi puolikkaan verran, lauloi ekan säkeistön suomeksi ja sitten lähes oikeilla sanoilla englanniksi.   Eikä tuota "Jokainen mesta mistä yösijaa saa" viitsinyt ihan niin korkealta vetää

- Kiva laulu, tunnettu ja kuuluisa.  Tästä on aivan ihania sellaisia bassobluesilla pistettyjä esityksiä.  Tää saattais olla laulu josta on tehty kaikkein useimpia sovituksia.  Ainakin listalle pääsis.
- Voishan se kiva joskus reissata niin, ettei ole suuntaa tiedossa.
- Joo.,  Kulkuriromantiikkaa.  Ja ehkä pientä rosvousta ja näpistelyä ainakin siinä alkuperäistekstissä:  "Every lock that a'int lock when nobody's around"....
- Onhan se kulkurinkin elettävä.
- Joo.   Ja laulettava.  Ja pitää laulaa hyviä elämänmakuisia biisejä, ja tää on just sellainen.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Sade on mun kyyneleeni, Nuottien soittaminen kitaralla on helppo oppia

Seuraavana oli Jukka Kuoppamäen;  Sade on mun kyyneleeni.  Hm.

- En osaa tätä, eikä tää oikein oo mun mielimusiikkiani.  Tämähän on tällainen melkein puhumalla tehty; tai en mä tätä ainakaan osaa laulaa ihan suoraan.
Joku näytti pienellä otsalampulla valoa, ja trubaduuri soitti, tyyliin- plink-plonk-plink... mistä sai osviittaa omalle äänelleen.  Toisen ja kolmannen säkeistön joku muu lauloi ja trubaduuri veteli soinnut.  Pisti vielä lopuksi rimpsuna sen alkusoiton.
Ja menihän se.  Alkuperäisesityksen muistivast kaikki:  Jukka Kuoppamäki mahtavine äänineen, oikeastaan sellainen jylhä ja tumma sointihan hänen äänessään on.
Laulu tuli ja meni ja taas odoteltiin joltakin lausuntoa;

- Tämähän on perinteelisen vanhan kansanlaulun mukaan tehty; orpopoika maailmalla, voisi olla synkkäkin tarina, mutta eikö näitä kuunnella aika tunteettomasti.  Sillä eihän tuollaiseen tarinaan oikein osaa... sillai sympatialla suhtautua.  Jos lähipiirissä olis joku noin kovan kohtalon kokenut, niin kyllä sitä säälittäisiin.
- Minä olen.   Joku ilmoitti.

- Mä tykkään hirveesti tästä d-duurista.  Heti ku näkee nuoteissa kaksi risuaitaa, niin;   aaah!  Se on kivaa ja helppoa.  Nuotinlukutaito on äärimmäisen helppo opetella.  Mä en kertakaikkiaan ymmärrä miksei suomalaiset kitaransoittajat viitsi sitä tehdä.  Tunnissa parissa se painuis kaaliin, ku vaan hieman viitsisivät ajatella.  Koulussa se oli onnetonta kun pianisti yritti opettaa sitä nuorille kitaristeille.  Tässä ei tarvitsis kun kolme ylennysmerkkiä ja kaksi alennusmerkkiä opetella, ni homma olis siinä.  Niillä pystyy  melkein kaikki kappaleet soittamaan.

Rakkautta ei se ollutkaan, Liebe war es nie, Fred Markus, Pekka Saarto

- Sinäkö laulat sitten järjestyksessä koko kirjan ?      Kysyttiin trubaduurilta.
Hän oli tosiaan katsonut, mitä oli laulettu eilen, ja otti sitten seuraavan sivun. Hän ei vastannut, vaan soitti suoraan, vaihtoi tämän D-molli nuotinnoksen H-molliin.  Eipä pystynyt ihan kylmiltään tuota alkuperäistä korkeutta vetämään.

Äsken sain sulta kirjeen sen.....    Ja:   Rakkautta ei se lainkaan ....
Siinähän sitä oli taas suomalaista tangoa.   Vaihtelevuutta oli riittävästi, monta erilaista osaa, erityisesti se viimeinen... C7 - F - A7, näytti miellyttävän; siinähän pitää erityisesti revittää ja korostaa.  Ensimmäinen säkeistö riitti, sitten pienen tauon jälkeen juttua hieman irtosi.
- Ihan hieno tango, kyllä tän tahtiin tanssii ja huvikseenkin kuuntelee.  En tiedä, liekö Argentiinalaista perua.
- Ja kaikkihan tätä laulaa tangpokilpailuissa.  Niin miehet kuin naiset; sopii molemmille.

- Ai, tää loppu on, "Leikki meidät vei sen ohi vaan",  enpä oo koskaan kuullut sitä levyltä niin tarkkaan.  Aika usein laulujen sanoja ei tosiaan tule niin tarkkaan kuunneltua.
Trubaduuri katsoi sitten aiheeksi selitellä tätä järjestystä.
-  Nii.  Vedetään tästä järjestyksessä.  Tulee tässä kaikki laulettua edes kerran.  Jos tekin jotenkin muuten, niin jää helposti joku väliin.  Useita lauluja tässä kirjassa kyllä on, joita ei ole koskaan laulanut, mutta katotaan sitten, miten niistä selvitään.
- Koskahan me sitten loppuun päästään?  Ja missä ollaan silloin?
- Voitais sopii, että ollaa täällä samassa paikassa.  Rantanuotiolla.
-  Joo.  Vaikka olisi marraskuus.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Aurinko laskemassa, mutta läntinen taivas punertaa vielä pitkään

Laulukirjoja täytyy olla, ja paljon, tässä eräitä parhaita.

Uusi kultainen laulukirja sisältää 400 erittäin hienoa laulua.  Tämä on jokaisen musiikkia harrastavan ihmisen perustarvike.   Ainahan tietenkin kaipaa lisää lauluja, ja jos tästä vielä tehtäisiin 2-osa, niin johan olisi elo mallillaan.  Sitä minä odottelenkin kieli pitkälllään...

Uusi Kultainen Tangokirja on jokaisen tanssimusiikkia harrastavan aarreaitta.  Sieltä löytyy mm.  Mustalaisprimas, Tangokavaljeeri ja monet, monet muut iki-ihanat tangot.

Suuri Toivelaulukirja- sarjassa on nuottien lisäksi aina pienet selitykset lauluista.  Tämä kirja on isokokoinen ja nuotit soveltuvat myös piano-säestykseen.

Tämä kirjasarja on edennyt jo osaan, 20.  Musiikki-Fazer on näissä kustantajana.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Luotan auringon nousuun, Morgen lacht mir die Sonne

Minulle tämä laulu tuo mieleen ennenkaikkea kuvan ihmisjoukosta, kuorosta, joka voimakkaasti, vakaasti, yhdessä seisten laulaa sanomaansa.  Tämä onkin kai kuoroille tarkoitettu ja sopii se trubaduurillekin.  Ja hirveän helposti tämä jää pitkäksi aikaa soimaan mieleen.  Melodia on kaunis, helppo ja mieleenpainuva.

Pidän ehdottomasti tästä laulusta.  Tuo pitkä, toistuva tauotus tuo erikoisen tunnelman, mutta siinä saa kitaristi olla tarkkana, ettei tule aivan tyhjää hetkeä.  Laulun tunnelma on hitaan haaveileva.

Gm soinnutus on yksinkertainen mutta kaunis.

6/8 sävellajissa on tuo yksi hauska 3/8 poikkeama.

Hazamir-kuoro laulajana ja Saukki suomentajana.
Luulen, että kuorot ovat olleet 98.5 prosenttisesti tyytyväisiä Saukin sanoitukseen.

Lauletaan, joo, aivan varmasti tätä lauletaan.

Tämän laulun loppuessa, trubaduurin rantanuotiolla ollaan hiljaa pitkään.  Haaveillaan jostakin kauniista, katsellaan pimeään yöhön ja annetaan tunteiden kuljettaa.  Kukaan ei pitkään aikaan edes ajattele uuden laulun aloittamista.

torstai 18. marraskuuta 2010

Seison torilla Le Déserteur Vielä tämä jaksetaan laulaa...

Ja tämähän se oli laulu, joka minut nyt sai innostumaan; löytyihän tästä kirjasta jotakin todella hienoa.
Joku naisääni soi korvissani, en tavoittanut sitä.  Katsoin kirjasta ja sieltähän löytyi nimi:  Kaisa Korhonen.  Hänhän sen lauloi juuri niin, kuin tämä laulu täytyykin laulaa.  Ja hänen nimensä oli tässä siis suomentajana.

Sointu vaihtuu välillä aika tiuhaan C-duurissa; lähes joka toisella nuotilla...

Ranskan hallitus siis asetti tämän esityskieltoon.  Olisi se varmaan ilman sitäkin saavuttanut suuren suosion.

Trubaduurin rantanuotiolla hiljenee nyt.  Viimeiset kekäleet hehkuvat, yö tummenee.  Viimeiset sanat säilyvät mielessä...     oi säilyttäkää elämä, ja tuho estäkää.

Eine kleine Fryhlingweise (Humoresque) Pieni kevätlaulu.

Taisin kuulla tämän  Comedian Harmonists esittämänä, aivan upea esitys.  Muutenkin tuo Comedian Harmonists on todella huomioonotettava kokoonpano.  Taisi soittaa viimeiset esityksensä joskus 30-luvun lopulla.  Jostakin luin, että sen tavoittamaa harmoniaa ei ole mikään muu yhtye tavoittanut.

3 sivua nätti G-duuria, varsin nopeasti vaihtuva, selkeä soinnutus.  Ja vaikea tätä on kuvitella laulettavaksi muuten kuin saksaksi.  

Palataan tämän laulun ääreen vielä monta kertaa...

Ja säveltäjähän on:     Antonin Dvorak.   (heittomerkkejä ei tästä konesta löydy...)

Yö väistyy... musiikkia tv-sarjasta Karjalan kunnailla

Kiva laulu, tuttu radiosta.  TV-sarjaa en ole osunut koskaan katsomaan.
E-molli on kiva laulettava, sanat hienot ja vaikuttavat.

Lauletaan ja kirjoitetaan sitten vaikutelmista lisää.  Radiosta pitää kyllä ensin kuunnella.

Beautiful Maria of My Soul, elokuvasta Mambo Kings

In the sunlight of your smile,     tuttu melodiahan se on.  En vain koskaan ole osunut nuotteja näkemään.  Nyt niitä on tässä nätisti 2.5 sivua D-mollissa.

Siis ei muuta kuin työn alle ja laulamaan.

Rakkaus saa jäädä pois, Emmerich Kálman

Tämähän on siis operetista Mustalaisruhtinatar.  Luin, että siitä operetista nimenomaan jäi tavattoman paljon erittäin tunnettuja lauluja.
Tuntuu kivalta ja ihan mahdolliselta laulettavaksi.  Ei liene kaikkein helpoin tai paras siitä operetista.

Siis, lauletaan joskus.  G-duuri soinnutus on suhteellisen yksinkertainen.

Ruhe sanft, mein holdes Leben, Oopperasta Zaide

Mozart   Tempo di Menuetto grazioso.

Soitin kokeeksi ensimmäisen sivun, aika kiva melodia.  Sitten seuraava... mutta hei!  Tätä onkin viisi sivua!
Taitaa nyt jäädä odottamaan.
Pitäisi löytyä laulaja ensin ja päästä kuulemaan tämä soittimesta.  Ja voikohan tätä kitarasäestyksellä ollenkaan esittää?

Mutta valtavan kivoja nämä ovat.  Merkkaan kaikki nämä tunnuksella Operetti, se yksinkertaisuuden vuoksi.
Tätä olisi kyllä kiva päästä työstämään...

Lumivalkeaa Petri Laaksonen Suuri toivelaulukirja 20

Uusi, ennen tuntematon Joululaulu !  Sepä hienoa.  Pekka Laaksonen näyttää olevan sanoittaja.

Kivantuntuinen laulu.  Kitaralla ensikokeilemalta tuntui melodia sointuvan hienosti.  F-duuri näyttää olevan ja onkohan tämä tarkoitus esittää kaksiäänisesti?

Katsotaanpa Joulun jälkeen mitä tästä laulusta on lisää sanottavaa.  Lumivalkeaa, sitä on tänäänkin Helsingissä ensimmäsitä kertaa...