Olin eilen soittamassa pitkästä aikaa pianoa, soitin, jota olen kokeillut ehkä noin 16 tunnin ajan elämässäni. Jälki oli tälläkin kertaa tuon tuntimäärän mukaista, haparoivaa, täynnä virheitä ja yksitoikkoista sointua. Molliskaalaan ei päässyt yrityksistä huolimatta käsiksi eikä tahdeista onnistunut oikeastaan kuin valssi. Mutta viimeisen 20-minuuttisen aikana alkoi hieman päästä hurmioon, kun säätelin äänensävyjä ja etsin urku-piano-vibraatto-kaiku ym efekteistä sopivia. Tuota kuorolaulu-vaihtoehtoakin kokeilin; ja onhan se upeaa; mies ja naiskuoro samassa soittimessa.
Nykyaikaisen sähköpianon ominaisuudet ovat huikeat ja uskoisin, että tämän soittimen käyttäjien määrä on jatkuvassa kasvussa. Tapahtuukohan se haitarinsoiton kustannuksella?
Ja koskahan ne keksivät sähköhaitarin, jota ei tarvitse itse pumpata. Kai sellainen jo on tai ainakin tuloillaan.
Olen aina toivonut tällaista soitinta; 300-400 Euroa ei ole paha hinta, halvemmallakin taitaa saada. Näissä soittimissa on lisäksi mahdollisuudet saata valmiit taustat, voi äänittää teoksensa ja ottaa taustalle valmiita kappaleita. Nehän ovat oikeita studioita jo. Pienen kotimme kaaokseen ei vaan tahdo löytyä tilaa vielä yhdelle soittimelle. Parempi keskittyä näihin nykyisiin soittimiin. Alttonokkahuilukin on vielä opettelematta.
Mutta mies ja piano. Tyhjä huone ja aluksi hiljaisuus. Sitten täytät sen valitsemillasi äänillä.
Siinä on jotakin niin erityistä ja vahvaa, että kaksi tuntia ei äkkiä riitäkään. Juuri kun soitto sujuu parhaimmillaan, niin pitääkin jo lopettaa. Käsien väsymistä ja kipua ei huomaa; hei eihän sitä olekaan! Luovat kädet eivät koskaan väsy!
Mutta pääsenköhön koskaan sinuiksi tämän soittimen kanssa? Olen ollut aina varma, että en. Että tämä olisi hukkaan heitettyä aikaa. Kitara kun on kuitenkin minun varsinainen soittimeni. Mutta nyt huomaan, että tässä on eräs mainio ominaisus; sävelkorkeuttahan voi muuttaa näppäintä painamalla. Siis ei olisikaan pakko opetella muita skaaloja. D, F ja G, jotka toki ovat aika helposti opeteltavissa, eivät siis tällaisella soittimella aiheuta ylimääräistä tuskaa. Nyt voin soittaa koko ajan pääasiassa valkoisilla koskettimilla ja se helpottaa tavattomasti kokemattoman soittajan tilannetta.
Soittajalle tekee hyvää kokeilla välillä jotakin muuta, poiketa tutulta polulta. Jos en mitään esitettäväksi kelpaavaa koskaan opi, niin voinpa tätä käyttää virkistymiseen ja vaihtelun saamiseen.
Inspiroidessa sain matallilla, lyhyillä sävelillä äkkiä aikaan jotakin jännää, kuin lyhyttä katkonaista huhuilua. No tuostapa kehitän oman tyylilajini, jossa eivät virheet näy. Inspiroinnissahan ei hirveitävirheitä ole. Tämä tuntui minun omalta jutultani; tästä voisi edetä... Mutta nyt on aikaa enää 5 minuuttia, täytyy laittaa jo kamoja kasaan. Sitten lähdetään Helsingin sateiseen syysiltaan.
Mutta näiden valkeiden ja mustien näppäinten luo vielä palataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viestisi tähän...